Vanha sähkömuuntamo sai uuden elämän kesäkioskina

27.2.2020

Merikarvian vanha sähkömuuntamo sai kunnostustöiden myötä uuden elämän Kotileipuri Elinan kesäkahvilana.

Vielä kaksi vuotta sitten Merikarvian vanha käytöstä poistettu sähkömuuntamo oli hurja näky. Tiilirakennuksen ulkoseiniä oli tuhrittu graffiteilla, ja se seisoi hylättynä keskellä umpeenkasvanutta risukaatopaikkaa.

Muuntamo tuli esiin puiden takaa, kun Merikarvialla aloitettiin Kauppatien muutostyöt. Samoihin aikoihin paikallinen leipomoyrittäjä Elina Laaksonen etsi suoramyyntipaikkaa leipomotuotteilleen. Elinan mies, Osmo Laaksonen, huomasi ohikulkumatkallaan muuntamon ja keksi, että siinä olisi hyvä paikka vaimon kahvilalle.

Osmo Laaksonen kävi keskustelemassa kunnanjohtajan kanssa ja tiedusteli tältä olisiko vanhan muuntamon vuokraaminen mahdollista. Pariskunnan iloksi kunta oli kiinnostunut säilyttämään sähkönjakeluyhtiö Carunalta eurolla lunastamansa muuntamorakennuksen ja suhtautui kesäkioskiajatukseen myötämielisesti.

– Solmin kunnan kanssa kaksivuotisen vuokrasopimuksen. Kunta ei peri rakennuksesta ja alueesta vuokraa, mutta velvoittaa minut pitämään alueen siistinä ja houkuttelevana, Elina Laaksonen kertoo.
  

Sähköt uusiksi

Ensitöikseen Laaksoset raivasivat keväällä 2018 muuntamon piha-alueen risuista, kaatuneista puista ja romuista. Muuntamon tiiliseinät puhdistettiin soodapuhaltimella, ja sisälle remontoitiin viihtyisät tilat kioskille. Ulkopuolelle rakennettiin terassi.

Torni oli sisältä täysin tyhjä ja kuiva. Lattiapinta-alaa on yhdeksän neliömetriä ja korkeutta rakennuksella on noin kuusi metriä.

– Rakensimme itse lattian, myyntitiskin, vitriinikalusteet ja tunnelmaan sopivat puuparrut. Olemme käyttäneet ja kunnostaneet mahdollisimman paljon kierrätettyä. Esimerkiksi vanha valkoinen jääkaappi maalattiin mustaksi, samoin roskalavalta löytynyt kattovalaisin, Laaksonen kertoo.

Muuntamoon tarvittiin sähköt valaistusta, jääkaappia, vitriiniä ja kahvinkeitintä varten. Kunta siirsi sähköt rakennuksen kulmalle, ja varsinaiset sähkötyöt hoiti paikallinen sähkömies.

– Rakennuksesta oli sähköt poistettu jo aiemmin ja jäljellä oli pelkät seinät. Sähköistys tehtiin kuin mihin tahansa pieneen mökkiin. Ryhmäkeskuksesta on vedetty sähköt pintavetoina pistorasioille ja valaistukselle. Varsinaisia ongelmia ja yllätyksiä ei tällaisessa kohteessa tuli eteen, mutta tiiliseinä oli hieman haasteellinen, kun syöttöjohto piti vetää sen läpi, sähkömies Pekka Kröpi kertoo.
   

Tulevaisuus avoinna

Toista kesää avoinna oleva kesäkioski on Elina Laaksosen haaveiden täyttymys. Hän teki pitkään töitä sosiaali- ja terveysalalla ja kouluttautui aikuisiällä lähihoitajaksi ja sosionomiksi. Muutokset alalla saivat hänet kuitenkin pohtimaan, voisiko hän tehdä jotain muuta.

– Haaveilin omasta kahvilasta, mutta sopivaa liikepaikkaa en tahtonut löytyä, kunnes eteen tuli muuntamo.

Kotileipurin kioskista on tullut niin paikkakuntalaisten kuin kesävieraiden kohtaamispaikka, jonne tullaan herkuttelemaan aamulla leivottuja pullia, saaristolaisleipää ja lauantaimunkkeja. Aurinkoiset kesäpäivät ovat tuoneet asiakkaita jonoksi asti ja välillä istumapaikatkin ovat loppuneet kesken.

-Kaksivuotinen sopimus on päättymässä, mutta kesäkahvila on saanut niin hyvän vastaanoton ja kuntakin on rummuttanut sen puolesta, joten toivon, että toiminta jatkuu tulevinakin vuosina, Laaksonen sanoo.

Lisätietoja: kotileipurielina