Naisenergiaa

26.10.2020

Tässä yksi päivä kahvilla ja sydäntään purkamassa pistäytyi – pari vuotta sitten eläköitynyt ja meilläkin luottamusmiehenä vuosia toiminut – entinen oppi-isäni. Alkuviikko häneltä oli mennyt parturiin menoa suunnitellessa ja suunnitelmaa toteuttaessa, mutta nyt keskiviikkona oli aikaa yhteiskunnallisille asioille.

Entinen SKDL:n lippuja kunnallispolitiikassakin heilutellut veteraani oli käärmeissään nykymenosta. Väitti, että tällä menolla loppuu leipä vaarin suolesta, kun Marinin hallitus kykenee ihan mihin tahansa hölmöilyyn ja sen ainut tavoite on täyttää virkamiehistö oman ideologiansa mukaisilla, avoimille markkinoille työllistymään kykenemättömillä, kavereillaan.

Ei muistanut oppi-isä, että kunnanvaltuustoaikoinaan hän oli itse ollut jakamassa kunnan virkoja kulloistenkin valtuuston voimasuhteiden mukaisesti. Työllistämistähän sekin tosin on, vaikka 75 prosentin työllisyysasteeseen sillä tuskin päästään. Seitsemänkymmentäkin prosenttia on ukon mukaan keväällä tiukassa.

Ei kuulostanut vihervasemmistolaisen puheelta; tosin ei tämä työn sankari sellainen ollutkaan, vaikka aatteen mies olikin. Vihervasemmistoon ukko luki myös maakuntakiimassa elävän Suomen Keskustan, josta käytti lyhennettä SuoKusta. Väitti Vanhasenkin näkevän hallituksessa ruususen unta.

Veteraani ei ymmärtänyt pääministerin ärhentelyä teollisuuden ja muun liike-elämän suuntaan. Ihmetteli, miksi ruokkivaa kättä juuri nyt piti purra, kun viisari on vähän niin kuin hänelläkin alaspäin.

Tiina, joka on ikänsä ollut ja on edelleenkin vähän kallellaan naisasialiikkeen suuntaan ja oli mokoma aikoinaan muiden kokoomusnaisten tavoin äänestänyt Halosta presidentiksikin, kuuli ukon valituksen eikä malttanut olla puuttumatta. Sanoi, että se on yksinkertainen juttu: Erilaisia yrityksille ja muulle liike-elämälle suunnattuja tukia ja verohelpotuksia on vuosittain jaossa tiukimmalla seulalla laskettaessa melkein saman verran kuin on valtion tuloverokertymä. Ainakin jos peruukki-Pekkarisen pari vuotta sitten tekemiin laskelmiin on yhtään luottamista.

Koronapandemian takia nykyhallitus lapioi tukia vielä lisää; toki melkoinen osa niistä menee todelliseen tarpeeseen ja varmasti pitkällä aikavälillä osoittautuu hyödylliseksikin. Valitettavasti kuitenkin osa niistä menee niille, jotka sitä eivät tarvitse ja joiden on vaikea keksiä sille järkevää käyttöä. Konsultitkin siinä vielä kaupan päälle lihovat.

Tiina väitti Marinin olevan kaukaa viisas, kun parin vuoden päästä kuitenkin lyödään puukkoa selkään ja kysellään, että mitäs vasemmistolaisuutta ja yhteiskuntavastuuta se oli, kun kapitalistin kukkaroon rahaa lapioitiin ja pantiin kansa maksamaan leikkauksilla ja veronkorotuksilla. Eikös yhteiskuntavastuun vaatiminen ole silloin sijoitus tulevaisuuteen? Pääministerin julkinen vessan siivousintokin on osa demarien ikiaikaista kotiapulaisten vapautustaistelua, pojat.

Eipä siihen voinut muuta sanoa kuin, että jos Tiina lisätään viisikkoon, niin siitä tulee kuusikko.

Terveisin; Topi