Näkemyksiä sähkötarvikekaupasta

18.2.2016

Ilkka AnonenSähkömaailman Vieraskynästä 2/2016. Salok Osk:n toimitusjohtaja Ilkka Anonen:

Valmistellessani Salok Osk:n toimintakertomusta viime vuodelta keräilen samalla ajatuksia nykyajan tarvikehankinnasta ja logistiikasta.

Ala kehittyy kovaa vauhtia ja eletään murroksen aikaa. On mobiilihankkeita, verkkokauppaa, miehittämättömiä myymälöitä, konttipalveluita ja Keskon jalkautuminen LVIS-tarvikekauppaan Onnisen oston myötä nyt myös yrityspuolelle.

Kustannuspaineita on kaikilla alan toimijoilla ja kilpailu on poikkeuksellisen kovaa tällä hetkellä.

 
Salok Osk juhlii 50-vuotista taivaltaan

Vuonna 1965 ryhmä Sähköliikkeiden Liitto ry:n urakoitsijoita päätti kokoontua LSK Oy:n toimitusjohtajan Paavo Bohmin johdolla ja selvittää, olisiko markkinoilla tilausta ostoyhtymän perustamiseen. Samaisena vuonna Sähköliikkeiden Liiton toiminnanjohtaja Sakari Maaniemi oli saanut tehtäväkseen käydä tutustumassa osto- osuuskuntien toimintaan Ruotsissa ja Norjassa. Melko pian selvisi, että kiinnostusta vastaavalle toiminnalle löytyy myös Suomesta.

Alan ammattiliikkeet olivat menettäneet suuren osan sähköalan tavaroiden kaupasta ulkopuolisille toimijoille ja katteet olivat pudonneet. Ostoyhtymän perustaminen nähtiin keinona palauttaa kauppa kannattavana takaisin sähköalalle.

Toiminnan perusedellytykset olivat hyvä maksuvalmius, ostojen keskittäminen ja alhainen kulurakenne. Näin 27.1.1966 pidettiin Sähköasennusliikkeiden ostokunnan perustava kokous ja toiminta käynnistettiin. Ensimmäisenä toimintavuonna jäsenliikkeitä oli 22 ja liikevaihto noin miljoona markkaa. Pääosin hankinnat muodostuivat liesistä, jääkaapeista ja lampuista.

 
Tilausten keskittämisen tulee näkyä hinnassa

Valmistajat ovat siirtäneet omaa logistiikkaansa tukkureille, jotta toimituserät olisivat järkevän kokoisia ja kustannustehokkuus parempi. Valmistajien ja tuotteiden määrän lisääntyminen tuottaa haasteita tukkureille, koska samalla tulisi pitää varastoarvo ja kiertonopeus järkevällä tasolla.

Sähköurakoitsijat ovat pienentäneet omia varastojaan ja pyrkivät tilamaan tarvikkeet suoraan kohteeseen. Tarvikkeita siis tarvitaan entistä nopeammin ja laajemmasta valikoimasta. Miten tulevaisuudessa tullaan hinnoittelemaan tuotteet, jotka ovat valmistajan varastossa, mutta eivät tukkuliikkeen?

Salok Osk:n tarvikkeiden hankinnassa pätevät tänä päivänä samat asiat kuin perustamisvuonna 1966 eli maksuvalmius, keskittäminen laadukkaille toimittajille ja alhainen kulurakenne. Tavarantoimittajia olemme karsineet noin 10 kpl vuodessa, sillä tehokkuus noin 40 sähköurakoitsijan hankintaorganisaatiolla löytyy keskittämisestä ja tuotteistamisesta.

Mitä suurempia tarvikekokonaisuuksia jäsenemme pystyvät tilaamaan ja vielä muutaman päivän toimitusajalla niin sen parempi. Iso toimituserä viikon toimitusajalla sähköisesti tilattuna pitää maksaa selkeästi vähemmän kuin ” heti toimitus” pariin kertaan hyllytettynä ja kerättynä noudosta.

Useamman päivän toimitusajalla tehdyt tilaukset auttavat myös tavarantoimittajia tasaamaan varastojen kuormituksia hiljaisimmille aamupäivän tunneille kiireisiltä iltapäivän tunneilta.

Alalla erilaisten palveluiden tarjonta on laajaa, mutta ongelmana on kulujen kuljettaminen loppukäyttäjälle saakka. Urakoitsijat eivät ole valmiita jäämään näiden sinänsä hyvien lisäpalvelujen maksumiehiksi, vaan tarvitsemme siis myyntiargumentteja laadukkaammin tehdyn työn kustannusten ohjaamiseksi sinne, minne ne kuuluvatkin eli työn tilaajalle.

Ilkka Anonen

Toimitusjohtaja, Salok Osk