Kuka keksisi pistorasian uudelleen?

21.5.2015

Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja käytettävissä olevat resurssit niukkenevat vauhdilla. Niiden hallitseminen yhtä aikaa ei ole ihan helppo tehtävä. Uskon kuitenkin, että se on mahdollista, jos kiinteistö- ja rakentamisalalta löytyy kykyä uudistua, ja esimerkiksi tuotteistamisen tarjoamiin mahdollisuuksiin tartutaan.

Jyrki LaurikainenDigitalisaatio on tulevaisuudessa yhä kiinteämpi osa kaikkea tekemistämme. Myös energiatehokkuuden parantamista ja keinoja siihen tulee joka tuutista. Niiden edistäminen ovat hyvin pitkälti sähköalan käsissä.

Jos haluamme kehittää kiinteistöistä yhä älykkäämpiä ja paremmin toimivia, tarvitsevat rakennusten käyttäjät, rakennuttajat ja kiinteistönomistajat palveluja, jotka tekevät uudistumisesta mahdollista – sekä lisäksi helppoa.

Vaikea tekniikka on tyhjä kortti

Käyttäjien kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että uusien järjestelmien käyttäminen on yhtä helppoa kuin töpselin tökkääminen pistorasiaan. Jos tekniikan hyödyntäminen ei ole yksinkertaista ja arkea sujuvoittavaa, se jää helposti tekemättä. Siksi pitää suunnitella ja toteuttaa vain sellaisia ratkaisuja, jotka palvelevat myös käytännössä.

Mieluusti se saisi tapahtua myös nopeasti. Usein saan kuulla kiinteistönomistajien tuskailua siitä, että uuden, hienon rakennuksen säätäminen tavoiteltuun toimintakuntoon vaatii parikin vuotta. Se ei ole järkevää, vaan hyöty investoinnista pitää saada irti mahdollisimman pian rakennuksen valmistumisen jälkeen.

Oman haasteensa digitalisaation ja automaation hyödyntämiselle tuo olemassa oleva kiinteistökantamme, joka tulee aina olemaan suurin osa rakennuksista. Niiden modernisointiin tarvitaan ratkaisuja, jotka ovat monistettavissa kohteesta toiseen. Se, paitsi leikkaa kustannuksia, myös parantaa huomattavasti tuottavuutta ja laatua. On tärkeää, että hyviä ratkaisuja pystytään tuottamaan niin, että ne mahtuvat asiakkaiden maksukyvyn rajoihin.

  
Palvelut samaan pakettiin

Haastan sähköalaa kehittämään toiminnallisia kokonaisratkaisuja, joiden ostaminen on helppoa ja hintataso kohtuullinen. Esimerkiksi älykästä ohjaustekniikkaa voitaisiin varmasti hyödyntää kaikissa suomalaisissa kodeissa, jos sitä olisi näppärästi ja asukasta aidosti palvelevasti saatavilla.

Myös energiatehokkuus tarjoaa valtavasti bisnesmahdollisuuksia; sekä entistä parempina ratkaisuina että mittaamisena. Esimerkiksi pohjakulutuksesta ja toteutuneesta tehosta tarvittaisiin kipeästi lisää tietoa, jotta energiatehokkuutta voitaisiin parantaa ja ratkaisujen toimivuus todentaa.

Vaatimukset alamme tarjoamille tiloille kasvavat koko ajan. Sähkötekniset osaajat ovat avainasemassa siinä, että pystymme kysyntään vastaamaan. Toivon, että jo pian näemme rakennuksia, joiden kulutus- ja muut tiedot tarjoiltaisiin meille yhtä kauniissa paketissa kuin ne esimerkiksi autoissa jo ovat.

Me tarvitsemme yksinkertaisia ratkaisuja emmekä monimutkaisia toteutuksia, joiden käyttäminen vaatii erityisosaamista. Tavoitteena pitäisi mielestäni olla se, että saamme vähemmällä enemmän ja parempaa.

  
Jyrki Laurikainen

RAKLI ry:n toimitusjohtaja