Melkein 40 vuotta on meinattu

24.8.2015

Kimmo HallamaaKesälaitumille pääsyssä on se hyvä puoli, että hetkeksi on aikaa syventyä rauhassa pohtimaan maailman menoa, lukea kirja tai pari, ja muutenkin ottaa hieman etäisyyttä työarjen hektiseen menoon, joka tuntuu - jos mahdollista – vuosi vuodelta kovenevan. Voihan se olla mielikuvituksenkin tuotetta, mutta siltä varalta, ettei olisikaan, ajatukset ovat kesäloman aikana pyörineet siinä, millä tätä menoa vähän tasattaisiin.

Niin tilastojen kuin omakohtaisten havaintojenkin myötä näyttää siltä, että osa suomalaisista elää tasavallan päämiehen jo pari vuotta sitten lanseeraamassa oleskeluyhteiskunnassa.

Vanha sanonta, että pääomaa syntyy vain työtä tekemällä (Karl Marx), tuntuu vallan unohtuneen, ja yli varojen elämistämme yritetään sitkeästi ratkaista veroja lisäämällä - otetaan rikkailta (yli 50 000 euroa vuodessa ansaitsevilta), jotka jo nyt maksavat miltei puolet kaikista verotuloista, ja siksipä painavat töitä hiki hatussa, että jotain jäisi itsellekin. Samaan aikaan kuuluu uutisia työvoimapulasta joillakin aloilla jopa niin, että väkeä on tuotava ulkomaita myöten, kun suomalaisia ei enää työ tai sen vastaanottaminen kiinnosta.

 
Yhteiskuntasopimuksesta ei tietoakaan

Kun juuri julkistettu luottamusindeksi näyttää taas kerran alaspäin ja yhteiskuntasopimuskin taidetaan romuttaa jo ennen kuin se ehti syntyäkään, ajattelin että kirjoitanpa tälle palstalle toivomuksia niistä toimenpiteistä, joilla tähän maahan saataisiin taas edes jonkinmoista tolkkua aikaan. Vaan kuinkas sattuikaan, kesälukemisista löytyikin asiaan sattuvasti sopiva pätkä, jota tässä lainaan. Veikko Huovinen kirjoittaa kirjassaan Lentsu jo vuonna 1978 seuraavaa:

”Entä tämä nuorisotyöttömyys. Miksi eivät nuoret, riskit ihmiset pääse työhön. Olisikohan virastoissa ja laitoksissa suojeltu työtä liikaa. Työnantajalle on pantu sosiaaliturvamaksuja yli 40 prosenttia palkkojen määrästä. Työnantajista on tehty televisioon ja teatteriin ivanäytelmiä ja heidät on leimattu melkoisiksi roistoiksi. Rajat ovat olleet epäselvät, omakotitalon rakentajat ja kotiapulaisen tarvitsijat ovat tunteneet itsensä pahoiksi riistäjiksi…”

Mutta paras kaikista on minimipalkkalaki. Jokaiselle oppimattomalle, jolla ei ole työtaitoa, harjoitusaikaa eikä aina työhalujakaan, on maksettava aikamoinen palkka, jota sosiaalimaksut nostavat pian puolella. Ei lopu nuorison työttömyys näillä opeilla, eikä se lopu tyhjänpäiväisellä koulutuksellakaan. Ja kuinka paljon olisi heitä, jotka mielellään palkkaisivat nuoren työhön - oikeammin työtä oppimaan - kohtuupalkalla. Jos minimipalkkalaki ja nuorten sosiaaliturvamaksut purettaisiin, johan löytyisi työtä. Vaikka ovat tainneet oppia vaatimaan liikaa, nämä nuoret …

Näin on tässä poliitikkojen maassa, jossa on jo ulosmitattu pisteostoihin ja puoluevaltaan kolmen sukupolven raadanta, nimittäin isien omaisuus, nyt elävien työtulo ja myös tulevan polven toimeentulo viimeksi mainituilla rasituksilla ja suunnitelmilla, joita tulevat pienet ikäluokat eivät pysty toteuttamaan.

 
Tarttis siis tehdä jotain

Tuosta tekstistä on kohta 40 vuotta! Mikään ei siitä ole muuttunut - jaa, on sentään - nuo mainitut sosiaaliturvamaksut (eli työn sivukulut) ovat nousseet 40 prosentista 78 prosenttiin. Jos - tai paremminkin kun - ongelmia ei ole kuluneiden 37 vuoden aikana osattu ratkaista, lienee paikallaan yksinkertaistaa asioita niin, että keskitytään oleelliseen: kaikki työkykyiset töihin tavalla tai kolmannella, jos ei muuten, niin porkkanan väristä keppiä heiluttaen - vain työn tekeminen synnyttää pääomia!